SATTUMUKSIA MAAPALLON ERI KULMILTA 1958-2020

1958.08.03 ROVAJÄRVELLÄ VERI PULPPUSI
Ounasvaaran Hiihtoseura järjesti kv. suunnistuskisat Rovajärvellä, tykistön harjoituskeskuksessa. Kilpailin H16-sarjassa(15 v.). Pienen pummailun jälkeen sain ykkösrastin rastilipun näkyviin. Juuri ennen leimausta kaaduin, jolloin keppi meni vasempaan kämmeneen niin syvälle kuin mahdollista, mutta ei läpi. Kämmeneen tuli ”paksun” kepin mentävä aukko, josta veri alkoi ”pulputa iloisesti”. Siitä huolimatta ei tullut mieleenkään keskeyttää… tulla nyt Kemijärvelle asti keskeyttämään… koura vaaka-asennossa puristaen jatkoin kisaa rastit kiertäen maaliin saakka. Onnekseni oltiin sotilasharjoitusalueella, jossa oli oikea ensiapuasema. Levällään oleva aukko tikattiin ja verenvuoto tyrehtyi. Muistona ko. tapaturmasta on vieläkin arpi kämmenessä.

1964.08.09 KARKKILAN PIIKKILANKA
Suunnistin kansalliset kisat, miesten pääsarjassa, Porin tien varrella Forssan ja Karkkilan välillä, lähempänä Karkkilaa. Tuolloin 60-luvulla suunnistettiin aivan yleisesti lyhyilla juoksuhousuilla. Juoksin piikkilankaan heti alkumatkasta. Kiire oli. En ehtinyt sen enempää jalkaani katsella. Olihan noin sattunut joskus ennenkin. Olin juossut jo useita kilometrejä ja lähestyin seiskarastia. Vasen jalka tuntui vahvan puutuneelta. Pakko oli pysähtyä ja katsella, että mitä… Huh ! Huh ! Mikä näkymä. Vasemman säären etuosassa, keskellä oli ammottava aukko, sen reunat levällään, luu näkyi ja verta vuoti enemmän kuin tarpeeksi. Ainoa vaihtoehto oli keskeyttäminen. Selkeitä paikkoja, kasvustoa varoen, maaliin, jossa ensiapu eli puhdistus ja suojaus. Asuin tuolloin Helsingissä, joten suoraan Töölön ensiapuun, jossa isohko aukko tikattiin umpeen. Oppia ikä kaikki?

1966.07.10 KÄDET RISTIIN EKA KERRAN
Euroopan ja maailman suunnistusturneeni alkoivat suunnistuslegenda Peo Bengtssonin, v. 1966, järjestämästä Länsi-Euroopan kilpailuturneesta. Olin turneella ainoana suomalaisena.
Olimme yltäneet Sveitsin Luganoon(lähelle Italian rajaa). Takana yhdeksän(9) kilpailua(myös Luganon seudun kaksi kisaa), joka päivä viidessä maassa, ja edessä seuraavana kv. kisat Bernin lähistöllä. Liikuimme henkilöautoilla. Itse olin ”hypännyt” Tukholmassa huippusuunnistaja Björn Ekblomin kyytiin. Björnin auto joutui Luganossa korjaamolle. Pääsin ruotsalaisen suunnistajan Laila Starkin kanssa Sveitsin huippusuunnistaja Walter Deppin kyytiin kohti Berniä. Tuolloin St Gotthardin solaa ajettiin paljolti teitä, jotka olivat hyvinkin mutkikkaita, paljolti ilman kaiteita, monin paikoin niin kapeita, että hädin tuskin ohitus oli mahdollista(ja minkäkokoisia autoja tulee vastaan), toisessa reunassa jopa satojen metrien pudotus ja toisessa kallioseinä. Istuimme Laila kanssa takapenkillä. En tiedä halusiko Walter, muuten hauska mies, näyttää meille jotain, mutta vauhti oli moneen otteeseen jopa 60 km/h, vaikka tienäkyvyys oli ”olematon”. Meitä pelotti tosissaan. Itse olin varma, että tällä menolla emme yksinkertaisesti voi pysyä tiellä suistumatta rotkoon. Laitoin kädet ristiin, rukoilin ja valmistauduin pahimpaan. En vieläkään käsitä millä ilveellä Depp selvitti nämä solatiet ja pääsimme hengissä paremmille autoteille. Vieläkin puisattaa…mutta niin vain turneen kisat jatkuivat !

1966.10.16 → 23 MIKKELIN 2PNK, SM-PIIKKI JA PÖLJYYDEN HUIPPU
Perinteinen kahden peninkulman kansallinen suunnistus käytiin Mikkelissä. Olin matkassa Siitosen Paulin kanssa. Paulin kanssa, kaksin, reissattiin monissa kisoissa. Tämän suunnistusmaratonin oli viime vuosina voittanut mm. Euroopan mestari Erkki Kohvakka neljä kertaa. Mukana oli myös mestarihiihtäjiä kuten Kalevi Hämäläinen, Arto Tiainen, Heimo Himanen, maratoonari Paavo Pystynen, myöhemmin lentopalloguruna tunnettu Reino Kosonen, hisu-maailmanmestari Olavi Svanberg jne. Kaikki meni osaltani niin kuin piti ja voitin kilpailun. Kun juoksukin kulki odotukset viikon päästä Paimiossa käytävälle SM-piikille ”kuumenivat”. Kävin väliviikolla mm. kahdella kahden tunnin pitkällä lenkillä eikä vauhti ollut laahustamista. SM-piikin startti koitti. Kaikki kävi heti alkumatkasti selväksi. Jalat olivat poikki, lihakset väsyneet, juoksu äärimmäisen vaikeata ja mies masentunut. Ainoa järkevyys oli jättää matka kesken ensimmäisen lenkin, 13 km:n ja 8. rastin, jälkeen. Jälkeenpäin todeten onhan niitä pöljyyksiä elämän varrella muulloinkin kohdallani tapahtunut.

1968.07.07 JATKUVA HELLE JA GRAZIN VIINI
Tällä kertaa kyseessä oli ”maailman suunnistuslähettiläs” Bengtssonin Itä-Euroopan suunnistusturnee. Kilpailin miesten pääsarjassa. Kisoja joka päivä kahden viikon ajan seitsemässä maassa. Hellettä riitti, 30 asteen molemmin puolin ja suunnistusmatkat n. 7 – 12 km rankoissa maastoissa. Olimme kilpailleet viikon ja poikkesimme lännessä eli Itävallassa pari kisaa, joista toinen Itävallan mestaruuskisat Leipnitzissa noin 40 km Grazista etelään. Oli muuten TV:kin paikalla. Pääsarjan matka 12.8 km ja lämpötila 35 astetta! Olin tuolloin hyvässä kunnossa, mutta kova ja jatkuva helle oli ”syönyt” miestä. Niinpä Grazin kisaradan puolivälin nousussa menin lopullisesti poikki. En jaksanut ylös edes kävelemälläkään. Ei auttanut kuin istua tovi ja todeta, että kontaten, kävellen tai liftaten kisakeskukseen. Lähdin, hitaasti, kävelemään. Satuin talon kohdalle. Onneksi isäntä oli pihalla. Kysyin, olisiko Teillä antaa hiukan vettä ? Mies meni sisään, tuli kannun kanssa pihalle ja kysyi; ”Kävisikö kotiviini” ? No, enhän minä tässä tilanteessa voinut kieltäytyä, kunhan nyt juomista saa. Juotuani eka mukin isäntä tarjosi toisen. Tunsin, että nyt on jo nestettä riittävästi ja tuntuu selvästi muutenkin. ”Sopisiko vielä yksi ?” No, jos isäntä on noin kohtelias, niin epäkohteliastahan olisi ollut kieltäytyä. Kiitin ja, hiukan muissa maailmoissa totaalisammumisen ja kolmen ”vahvan drinkin” jälkeen, lähdin tien varteen. Tulipahan mukava olo. Pääsin liftillä kisakeskukseen. Siellä pumppukaivon alle istumaan. Kaverini pumppasi 15 minuuttia kylmää vettä päälleni….eikä tuntunut missään.

1975.09.24 RAJALLE NORJASSA
Nuorten suunnistusmaajoukkue oli harjoittelemassa nuorten PM-kisoja-1976 varten. Samalla oteltiin maaottelu Norjaa ja Ruotsin kanssa. Olin joukkueen yhtenä valmentaja/huoltajana. Paluumatkalla kotiin bussimme pysähtyi Norjan ja Ruotsin rajalla, jossa pidimme tauon. Olin muistaakseni sisätiloissa. Tovin jälkeen tulin ulos, ei näkynyt ryhmäämme eikä bussia. Joukkue lähti, minä jäin. Bussin ajettua reilut kymmenen kilometriä joku onneksi huomasi, että Rapakko puuttui kyydistä. Ei muuta kuin rajalle takaisin…. Bussin paluu helpotti kovasti kotimatkaani…ja porukalla oli hauskaa.

1981.09.05 EUROOPAN MESTARIN RINNETAITO HÄMMÄSTYTTI
Aikanaan, kun pääsarjojen MM-kisat järjestettiin joka toinen vuosi kävin niitä seuraamassa 15 kertaa peräkkäin. Pari kertaa myös suunnistuslegenda, Euroopan mestari(Sveitsissä 1964) Erkki Kohvakan(vaimoineen) seurassa. Niin myös Sveitsin MM-kisoja 1981. Tuolloin MM-kullan voitti toistamiseen nuori superhuippu Norjan Öyvin Thon. Fyysisesti ja taidollisesti tosi vaativan radan, 14.1 km Öyvin selvitti ajassa 1.30.05. Tuolloin MM-pitkän matkan päivänä päätimme, taisi olla Erkin ehdotus, että lähdemme huomenna, Kohvakka, Rolf Koskinen(PM-kulta 1963) ja minä kiertämään miesten MM-radan. Jokainen meistä oli kävelykunnossa ja Rollella lisäksi kolarivammat. Näin ollen tiesimme, että rankkaa tulee olemaan varsinkin suurien rinteiden kanssa. Jo kolmen rastin jälkeen Rollen oli pakko jättää kesken. Me jatkoimme Erkin kanssa haastavien rinteiden taivaltamista. Vaikka Kohvakka ei ollut ollut pitkään aikaan suunnistuksen kanssa tekemisissä hämmästelin savolaispojan käyräsuunnistusta ja käyrien tulkintakykyä. Se oli mestarillista ja Erkille ”automaattisen” helppoa. Siinä varmaan yksi vahvuus, joka vei aikanaan hänet aikanaan EM-kultaan juuri Sveitsissä?- Yleisestihän on aina tiedetty, varsinkin monien SM-yövoittojen osalta, Erkin huipputarkka suunnassakulkutaito erityisesti pimeillä ja pitkillä rastiväleillä. Sinnikkäästi nauttien kiersimme koko MM-81 -radan ja aikaakaan ei kulunut kuin alle kaksi kertaa maailmanmestarin voittoaika.

1996.012.31 SAO PAOLON UUDENVUODEN JUOKSU.
Olin ensimmäisen kerran Etelä-Amerikan suunnistusturneella(Bengtssonin järjestämä tietysti). Samalla reissulla osallistuimme myös maailman kuuluisimpaan uuden vuoden juoksuun Brasilian Sao Paolossa. Matka on 15 km, josta ensimmäinen puolikas laskuvoittoista ja toinen puolikas vastaavasti rankkaa nousua. Kotimaassa muutama on kysynyt menestystä ko. Juoksussa. Miten siinä voi pärjätä, kun kaikki kenialaiset pääsivät lähtemään eturivistä. Välissä tuhansia juoksijoita ja meikäläinen viimeisessä lähtörivissä. Jo liikkeellepääseminenkin sieltä vaati aikansa. Kyllähän minä muuten…

1997.05. ? KUN HAKU-VEIKKO ITKI….
Nuorena poikana, 1950-luvulla, yksi urheiluidoleistani oli olympiavoittaja Veikko Hakulinen. Kävin tuolloin mm. seuraamassa, Ounasvaaran talvikisoissa, Hakulisen, Eero Kolehmaisen ja Arvo Viitasen kamppailua 50 km:n hiihdossa. En tuolloin arvannut, että myöhemmin meistä tulisi hyvät suunnistusystävät. Veikkohan on lähes noista ajoista ollut myös intohimoinen suunnistaja, niin kesällä kuin talvella. Hakulinen kävi mielellään myös kansainvälissä huippukisassa eli Forssan Kännykkäkisoissa. Tunnetusti hän oli suunnistuksessakin hyvin voitontahtoinen. Vuonna 1996 ko. kisat järjestettiin lähes Forssan sydämessä. Maasto oli polkurikas ulkoilumaasto. Veikko sekosi poluissa, pummasi ja jäi sarjansa viimeiseksi. Maalissa hän oli ”tulta ja pippuria” ja mm. lehtimiehet ja ratamestari kuulemassa. Hän tokaisi ”mitä Te tuollaisia lasten ratoja teette aikuisille suunnistajille” ja lähti välittömästi vihaisena kotiin. Näin jäi Veikolta myös saamatta Lounais-Hämeen Rastin seuraviiri, jota tuolloin oli tapana jakaa vieraileville suunnistuksen maailmanmestareille, mutta poikkeuksellisesti myös Hakuliselle, hiihdon maailmanmestarille, jonka suuri rakkaus oli siis myös suunnistus. Seuraavana keväänä(1997) Hämeen piirin keskimatkan mestaruuskisoissa Veikko tulee luokseni todeten itku kurkussa anteeksipyytäen ”minua on koko talvi harmittanut käytökseni viime vuoden Kännykkäkisoissa. Olin typerä. Anteeksi.” Muutaman sananvaihdon jälkeen hän kysyi, ”Timo, saanko minä vielä osallistua Kännykkäkisoihin?” Siihen minä, että ”tottakai, olet lämpimästi tervetullut”. Johon Veikko totesi, että ”tosiasiassa olen jo kaksi viikkoa sitten ilmoittautunut kisoihinne”. ..Näin Hakuliselle luovutettiin maailmanmestarin viirikin vuotta myöhemmin.

1997.11.04 JORMA OLLILA PELASTI KÄNNYKÄT SUUNNISTUKSELLE
Forssa Kännykkäkisojen käynnistyessä, 1994, kännykät olivat vielä hinnaltaan todella arvokkaita. Siitäpä huipuille huippupalkinnot ja kv.huippukisoille(tavoite) nimi. Lähestyin jo hyvissä ajoin 1997 syksyllä Nokiaa tavoitteena merkittävä yhteistyösopimus ja kymmenen huippukännykkää. Kyseisiä asioita Nokian puolelta hoiteli piiripäällikkö Salon yksikössä. Alustukseksi muutama positiivinen sana Nokiasta, minkälaisesta tapahtumastamme on kyse ja mitä Nokia saisi vastineeksi. Viikon kuluttua tuli kielteinen vastaus. Mietin pari päivää; ei voi olla totta, että Nokia kieltäytyi tällaisen tapahtuman sponsoroinnista. Nyt tämä katsotaan loppuun saakka ! On lähestyttävä suoraan itse toimitusjohtaja Jorma Ollilaa. Mut hetkinen ! Nyt ei kannata lähettää kirjallista anomus-/markkinointikirjettä Ollilan työpaikalle. Sihteeri laittaa sen kuitenkin laatikkoon nimeltä ”ei kiireelliset”. Kirje on lähetettävä suoraan Jorman kotiin. Ongelma vain oli, että Ollilan kotiosoite oli salainen. Monien kiertoteiden kautta sain kotiosoitteen selvitetyksi. Kirje postiin osuvin tekstein. … Ei mennyt montakaan päivää, kun, kielteisen vastauksen antanut, vastaava päällikkö soitti; ”Nokia tulee kisojenne sponsoriksi ehdottamallanne kahdella kommunikaattorilla, kahdeksalla (parhaalla) kännykällä ja kustantaa rintanumerot. Miten hoitelemme yhteistyömme jatkotoimet ?”

1999.08.09 ABERDEENIN LIIKENNEYMPYRÄT EKSYTTIVÄT
Olimme menossa, ryhmänä, Skotlannin Rastiviikolle reittiä Helsinki-Stavanger-Aberdeen-Aviemore/Iweness. Kohdalleni sattui vuokra-automme kuskin rooli ja matkustajina Per-Åke ja Gun-Brit Mattsson Kemiöstä. Auton saanti oli normaalista poikkeava eli ei lentokentältä vaan meidät kuljetettiin lähemmäksi Aberdeenin keskustaa olevaan autovuokraamoon. Seurasin tiereittiämme paluumatkaa(auton palautusta) ajatellen. Liikenneympyröitä oli useita ja niissä KUUSIKIN liittymää. Puolentoista viikon päästä palasimme seuraamasta MM-kisoja ja Rastiviikolta. Päätin, ja tein myös niin, että ensin vien kyytiläiseni ja matkatavarat kentälle lennon bookkausta varten, jonka jälkeen autonpalautus. Luulin, että osaan ajaa vuokraamoon, mutta toisin kävi. Liikenneympyröitä tuli toisensa perään. Ajattelin….nyt tästä ja siellä se vuokraamo on. Eipä ollut…eikä tuolla…eikä tuolla. Lähdinkö liikenneympyrän väärästä liittymästä. Vihdoin sain kyseisen vuokraamon näkyviin, huh !, helpotti. Vastaus oli, ette ole ottaneet autoanne täältä, se pitää palauttaa siihen toimistoomme, josta se on otettu. Ohjeiden jälkeen ei muuta kuin uusi haku päälle. Aikaahan siinäkin meni niin, että etsiskelyssä kului kaikkiaan noin puolitoista tuntia, kunnes olin vuokraamon oikeassa toimistossa. Kun sitten aikanaan pääsin lentokentälle ja matkaselvitykseen virkailija totesi, että koneenne lähti puoli tuntia sitten, matkatavaranne otettiin ruumasta ja ovat tuossa. No, eihän siinä muuta kuin uuden lennon varaus seuraavaksi päiväksi(onneksi sama lippu kelpasi) ja petipaikkaa hakemaan lentokenttähotellista.

2000.01.04-05 VUORINEUVOS RYSÄN PÄÄLTÄ
Timo Peltolan tuntevat kaikki paitsi upeana ihmisenä myös entisenä huippusuunnistajana ja ikuisen intohimoisena kilpailijana. Milleniumin aikoihin veteraanien MM-kisat pidettiin Uuden Seelannin Fieldingissä. Tuolloin Peltola toimi Huhtamäki Oy:n toimitusjohtajana. Olimme aamulla ajamassa MM-pitkän matkan karsintakisoihin. Jo kaukaa näimme tien varressa poliisiauton ja henkilöauton. Ohiajaessamme hämmästykseksemme poliisiautossa istui Timo. Mitä on tapahtunut? Myöhemmin, kisapaikalla, selvisi, että kysymys oli ylinopeudesta. Tapahtumaa kerratessaan Peltola totesi, että olipa hyvä, että tämä tapahtui täällä eikä Suomessa. Suomessa todennäköisesti asia olisi ollut seuraavan päivän iltapäivälehtien lööpeissä ja sakotkin aivan toista luokkaa.

2000.01.15 SYDNEY-BRISBANE IHMEELLINEN LAUKKUPOLKU
Milleniumin, 2000-luvun vaihtumisen, aikoihin olin kuutisen viikkoa Oceaniassa veteraanien MM-kisoissa ja useissa muissa suunnstuskisoissa. Eteläsaarella irtaannuin ryhmästämme tavoitteena Nauru-valtio (Ko. Vierailu tosikolle tarpeellinen). Tuolloin sinne pääsi vain Australian Brisbanesta ja Filippiineiltä, joten ei muuta kuin Brisbaneen Sydneyn kautta. Minulla oli kaksi ruumalaukkua. Toista ei tullut nauhalta pitkästä odotuksesta huolimatta. Koneen vaihtoväli oli kolme tuntia. Nyt oli kiire kentän selvityspisteeseen. Aikaa vieneistä tutkimuksista huolimatta ei selvinnyt mitään. He sanoivat, että mene, heti saavuttuasi, Brisbanen kentän selvityspisteeseen ja kysy onko tällä välin jotain selvinnyt laukun osalta. Saavuttuani noudatin ohjetta heti. Asiaa tutkittuaan selvityspiste totesi, ”laukkunne on Brisbanen majapaikassanne 20 km:n päässä”. Hämmästykseni oli suuri, missä välissä se sinne on ehtinyt ? Näin toimitaan Australiassa !

2001.04.09-18 SUUNNISTAJIEN ”KUNINKAALLINEN” KOHTELU KIINASSA
Pohjoismaista(ja Euroopasta) lähti lähes 300 suunnistajaa(olin ainut suomalainen) Yunnanin ensimmäiselle rastiviikolle Kiinaan suunnistuslegenda(ja Kiinan suunnistuksen käynnistäjä) Jörgen Mårtenssonin johdolla. Ensin suunnistimme yliopiston suunnistuskilpailun Pekingissä, jonka jälkeen lento rastiviikolle Kunmingiin, lounais-Kiinaan. Kuljimme niin Pekingissä, Kunmingissä kuin Liangista Kunmingiin kuuden bussin ”kolonnassa”. Kunmingista Liangiin lensimme. Kohtelu suunnistajille, oli ennenkokematonta. Kun bussimme liikkuivat, niin kaduilla kuin moottoriteillä, tarvittaessa muu liikenne pysähtyi(pysäytettiin). Koneesta laskeuduimme, tai hotelliin astuimme, punaisille matoille ja molemmin puolin kukkaistyttöjen kuja. Upeat avajaiset (Rastiviikko osana Kunmingin kv. Turistifestivaalia), huippuna tunnin mittainen ilotulitus, jollaista ennakkoon en osannut kuvitellakaan. Joka ilta ylelliset illalliset runsaine ruokineen. Laskin, että parhaimmillaan oli tarjolla 75 eri ruokalajia jälkiruokineen ja kahvileipineen. Illallisille Mårtensson oli saanut jopa Yuannanin maakunnan korkeinta johtoa paikalle ja suunnistusta ylistäviä puheita pidettiin. Kisat olivat tietysti ensiluokkaisesti järjestetyt(pääoperoijana Jöggen tiimi).

2006.06.18 SALO-JUKOLA JA JALAN LAAHAAMINEN
Pyrin ja pääsin(63 v.), pitkästä aikaa, Jukolan ankkuriosuudelle Lounais-Hämeen Rastin kolmos-joukkueeseen. Olihan sitä jo seitsemän vuotta totisesti, ympäri vuoden, treenattukin. Tosin oikea jalkapöytäni oli viimeksi viikkoa aiemmin vihoitellut uhkaavasti Suunto Gamesissa. Olin juossut reilun pätkän, lähtöön, soratietä, josta jalkapöytäni ei tykännyt. Yhteislähtö sunnuntai-aamuna jylhiin Salo-Jukola maastoihin. Juoksu kulki, ikäisekseni ja tasollani. Suurien mäkien takana oli reitin ”kääntöväli”, pituus linnuntietä 2.2 km. Ei mitään järkeä lähteä suoraan eli kapuamaan isoja mäkiä ylös alas. Rastiviivan oikealta puolelta vie kohtalaisen suoraviivainen tie lähes rastille. Valintani oli tie. Kauhistuksekseni tie oli päällystetty karkealla soralla lähes koko matkan ja oikeassa jalkapöydässä se tuntui. Tien jälkeen maastossa kipu ”hiivutti” jalkapöytää enemmän ja enemmän, kunnes reilu neljä(4) kilometria ennen maalia ponnistuskyky häipyi täysin. Tuosta kohdasta maaliin jouduin ”laahaamaan” oikeata jalkaa pystymättä sillä yhteenkään juoksuponnistukseen, en edes metsätiellä. Tuli kuitenkin hyväksytty suoritus, ilman suurempia pummeja ja nostin vielä joukkueeni sijoitustakin. Tuosta ajankohdasta puolisen vuotta eteenpäin jokainen varovainen kävelykin oli kivulias. Vamma syntyi, pitkällä aikavälillä, väärästä askelluksesta. Väliaikaisesti, 11 vuotta, sain jalan kilpailu- ja treenikuntoon kunnes Fin5:lla 2017 sama jalkapöytä meni taas, samalla tavalla sorassa, täysin toimimattomaksi. Magneettikuvassa selvisi, että peronius previs- jänne, joka vaikuttaa suoraan päkiään ja varpaisiin, oli pahoin revennyt. Niin pahoin, että myöhemmin Orava ei voinut enää parsia jännettä kuntoon, vaan katkaisi sen, teki luuhun kaksi reikää ja toinen pää toiseen reikään ja toinen toiseen.

2007.11.05-08 MYRSKYENNUSTE, REDI JA APPELSIINLASTI
Olimme suunnistuslegenda Bengtssonin 40. Höst Öst kilpailuturneella, paljolti Mustanmeren ympäristön maissa Irania myöten. Alunperin tarkoitus oli mennä Georgiasta Venäjälle maitse. Venäjä oli kuitenkin sulkenut Georgia-rajansa, joten Peon piti ohjelmoida ko. Meno Turkista, Mustanmeren ylitys, Sotchiin. Ohjelman mukainen tarkoitus oli Batumin(Georgia) kisan jälkeen, samana iltana, astua Mustanmeren laivaan Turkin Trabsonista kohti Sotchia. Batumissa saimme kuulla kovan myrskyennusteen Mustalle merelle tulevaksi yöksi. Tällöin Bengtssonille tuli kiire löytää hotellit Trabsonista noin sadalle suunnistajalle. Asia hoitui hienosti. Pääsimme laivamatkaan seuraavana iltana(6.11.) klo 21. Perillä, Sotchissa, olimme 7.11. klo 11. Laivaamme seisotettiin kuitenkin redillä 7.5 tuntia, jonka aikana kisat oli jo pidetty. Päästyämme maihin saimme kuitenkin kiertää kaupunkiradan rastit omin nokkinemme pimeässä. Oma episodinsa oli kaksi bussiamme. Ne olivat laivassa koko kannen täyttämän appelsiinilastin piirittämänä. Niiden purkamisella ei näyttänyt olevan kiirettä. Rantautumisestamme kului vielä 8.5 tuntia kunnes bussimme vapautuivat piirityksestä sataman maaperälle. Myöhemmin Suomessa luimme uutisista, että Trabsonin yöksi ennustettu myrsky oli tapahtunut kaksi vuorokautta ylityksemme jälkeen. Uutisoinnin mukaan tuolloin mm. säiliöalus katkesi kahtia, viidestä kymmeneen laivaa upposi ja yli 2000 tonnia öljyä valui mereen.

2009.10.06 KAUKAINEN MM-STARTTI MEINASI KAATUA ”VARMAAN” LENTOON
Kyseessä oli omatoimimatka veteraanien MM-kisoihin Australian Sydneyhin, jonne lähdimme avovaimoni kanssa. Lennon osalta olin hoitanut nettimatkatoimiston kautta kaikki asiapaperit, lentoyhtiön varausnumeroita myöten, kuntoon, nettibookkausta lukuunottamatta. – Nyt en muista oliko se tuolloin vielä edes mahdollista. Kun tulimme Helsinki-Vantaan lentoselvitykseen virkailija sanoi; ei Teillä täällä mitään varausta ole, ei myöskään paluulentoja!!! Minä siihen, että pakko on olla, kun meidän lentoasiapaperit niin osoittavat. ”Ei ole ja sitä paitsi lennot ovat aikalailla täynnä”. Valahdin siinä paikassa jähmeäksi. Sanoin , että lentomme on nyt järjestyttävä keinolla millä tahansa, sillä minulla on ensimmäinen MM-startti Sydneyssä 2 – 3 vuorokauden päästä. Virkailija alkoi hommiin. Lentoyhtiömme oli Malesia Airlines. Aikaa kului, kului ja kului. Lopulta lennot järjestyivät Amsterdamin kautta Kuala Lumpuriin(kuten alunperinkin). Virkailija kehotti menemään Kuala Lumpurissa Malesia Airlinesin toimistoon selvittämään jatko- ja paluulennot kuntoon. Teimme työtä käskettyä. Loppujen lopuksi Lumpurissa, aamulla, järjestyivät kaikki lennot, paluulentoja myöten, alkuperäisesti. Arvatkaa helpottiko? Ja sitten omatoimi sight seeingille päiväksi Malesian pääkaupungin keskustaan, sillä lento Australiaan lähti illalla.

2011.07.09 ”OLETTEKO TEKIN SILLÄ RAPAKON MATKATOIMISTON MATKALLA?”
Vuoden 2011 veteraanien MM-kisat olivat Unkarin Pecsissä. Olen usein järjestänyt ympäri maailmaa kilpailumatkani omatoimimatkoina. Usein salolaisen, kaikkien tunteman Jaakko Mäkisen, mutta erityisesti avovaimoni Anjan kanssa. Tällä kertaa Mäkinen pääsi vain osittaiselle matkalle, kun Anjani oli mukana. Jaska oli mukana menolennon, kisan aikaisen autokyydin ja majoituksen. Kun kisoista lähdön aika koitti, lähdimme Anjani kanssa Unkarin kiertoajelulle, ja Mäkinen lähti seuraavana päivänä kohti lentokenttää. Yövyimme matkalla kohti Balaton-järveä. Saavuttuamme järvelle rannat ja hotellit olivat PULLOLLAAN lomalaisia ja turisteja. Samoin tienvarret autoja. Kuulemma mm. saksalaisille haluttu vapaa-ajan kohde. Mutta suomalaisia ei missään, ei matkan varrella eikä perillä Balatonilla. Myöhemmin rohkenimme uimaan. Kahluumatka, matalaa, oli pitkä. Paljon väkeä vedessäkin ja vieraita kieliä. Jonkun ajan kuluttua kuulimme etäämpää, vedessä ja ihmispaljoudessa, suomen kieltä. Pakkohan meidän oli ilmaista itsemme ja vaihtaa muutama sana. Lopuksi naiset (eivät olleet suunnistajia) kysyivät, ”oletteko Tekin sillä Rapakon matkatoimiston matkalla?” Hämmästyksemme oli suuri. Naiset olivat edellisenä iltana olleet pubissa, siis Pecsissä 200 km:n päässä, jossa eräs mies (herra Mäkinen) heidän seuranaan oli kertonut olevansa ”Rapakon matkatoimiston matkalla”. Mutta miten heille välähti päähän esittää kysymys juuri meille muutaman lauseen keskustelussa ??? Näin ”ainoat” suomalaiset tuhansien ihmisten joukossa… eivätkä olleet edes suunnistajia.

2012.11.04 SOUTHAMPTONIN KISAMAASTOSSA ”TULVA”
Olimme Brittein saarten kilpailukiertueella. Saavuimme Irlannista Englannin Southamptoniin, jossa sunnuntaina suuret kv. Kisat, osanottajia yli tuhat(1000)!. Vettä sateli ja myöhemmin selvisi, että seudulla oli satanut rankasti useamman päivän. Kisapaikalla normaalit toimet ja verryttelyt, myös lähtöpaikalle mennessä. Lähtöpaikalla edelleen sateli, mutta ei mitenkään paljon. Väkeä kertyi. Eka lähtö lähestyi. Järjestäjät ilmoittivat, että lähtöaikaa siirretään 10 min. Kun H-hetki lähestyi järjestäjät ilmoittivat, että siirretään lähtöaikaa vielä 10 min. Kun toinen H-hetki lähestyi järjestäjät ilmoittivat, että kisat perutaan purojen tulvimisen takia huomioiden nuorimmat suunnistajat. Enpä ollut tämmöistä ennen kokenut, että suuren kisan osanottajat ovat lähtöpaikalla ja kisat perutaan. Otin telineestä oman sarjani kartan ja lähdin harjoitusmielessä kiertämään rataani. Maastossa käsitykseni kisan peruuttamisesta olivat ristiriitaiset. Purot tosin virtasivat vauhdilla, mutta ne eivät olleet leveät…. Pienimpiä suunnistajia ajatellen ehkä ok, mutta tuhatkunta suunnistajaa lähti kotiin ”ilman” kilpailua. Mielestäni oikea ratkaisu olisi ollut karsia kisasta vain riskisarjat.

2014.03.08 SUURLÄHETTILÄÄN ”KUTSUILLA”
Oli kysymyksessä kaksipäiväisten Israelin mestaruuskilpailujen(osanottajia yli 500) palkintojenjako. Seremonia oli kaikin puolin juhlava. Voitin H65 sarjan. Hyvissä ajoin palkintojenjako- juhlallisuuksia odotellessa tuli Tsekin suurlähetystön henkilö luokseni ja kertoi paikalla olevan Suomen suurlähettilään, Leena-Kaisa Mikkolan, haluavan tavata ja jutella kanssani. Vastasin, ”kiitos, kerro, että tulen palkintojen jaon jälkeen”. Seisoessani korkeimmalla pallilla suurlähettiläs tuli onnittelemaan minua. Seremonian jälkeen Tsekin lähetystöhenkilö tuli muistuttamaan kutsusta uudelleen. Lähdimme ilomielin Anjani kanssa suurlähettiläämme ”kutsuille”. Siinä aikamme juttelimme hänen kanssaan niitä näitä. Ilo oli molemmin puolinen. Suurlähettiläs oli kiinnostunut kovastikin näistä kisoista, vaikka niihin osallistui vain kaksi suunnistajaa Suomesta.

2014.10.28 KÄDET RISTIIN TOKA KERRAN
Olimme Peo Bengtssonin järjestämällä kilpailuturneella(itse E-A:ssa toisen kerran) Etelä-Amerikan viidessä valtiossa päätähtäimenä veteraanien MM-kisat Brasilian Porto Alegressa. Lensimme Chilen Santiagosta Argentiinan Buenos Airesiin. Lennon loppuosassa taivas oli tulimerenä yli 40 minuuttia. Näkymä oli maalaispojille, Mäkisen Jaskalle ja minulle, hurja sillä lentokoneen kaikki avoimet ikkunat kertoivat ”tulisen” ilmatilan eli täydellisen salamoinnin ympäröivän totaalisesti konetta. Pitkäkestoinen, koko taivaan kattava ja ”ikuisesti jatkuva” salamointi ei tehnyt loppua. Me pelkäsimme totisesti. Lähellekään tällaista emme olleet kokeneet ennen. Miten kone voi tällaisesta selvitä ? Kävin elämänkaareni läpi, kädet ristiin, läheisten muistaminen, anteeksipyynnöt ja valmis ”lähtöön” tästä elämästä. Laskeuduttuamme Buenos Airesin kentälle kauhistelin tilannetta eräälle argentiinalaiselle. Hän vain kohautti olkapäitään ja totesi, että näin joskus sattuu. Myöhemmin itsekin selvitin netistä, että nykyisissä matkustajakoneissa on turvallinen salamasuojaus.

2015.11.02 KÄDET RISTIIN KOLMANNEN KERRAN
Olimme Bengtssonin Höst Öst-kisaturneella. Tällä kertaa Länsi-Euroopassa. Edellisenä iltana olimme palanneet Andorran kilpailusta Barcelonaan, jossa yövyimme. Muuten Andorraa edelsi suurehkot Barcelonan kaksipäiväiset kilpailut lähellä myöhemmin tapahtunutta tuhoisaa terroristipaikkaa. Odotimme yölaivan lähtöä Mallorcalle, jossa oli tarkoitus suunnistaa kahdet kilpailut. Jo satamassa tuntui myrsky niin kovalta, että epäilin; tokkopa laiva lähtee liikkeelle tällä kelillä. Kuitenkaan mikään lähtöä valmisteleva toimenpide ei sitä osoittanut, päinvastoin. Klo 22 aikoihin koitti liikkeellelähtö. Matkakaverini, Jaakko Mäkisen, ja minun hytti sijaitsi kolmannessa kerroksessa veden pinnan alapuolella. Laiva(autolautta), joka ei ollut pieni, keikkui todella suurin liikkein laidasta laitaan. Pelko valtasi meidät. Jaskakin lähti jo varoksi katsomaan pakotietä uppoamisen varalle. Yritin estellä sanomalla, turha toivo, jos paatti kaatuu, ja tällä menolla se kaatuu, olemme varmassa loukussa, pakoon ei pääse. Tilanne pakotti jo kolmannen kerran elämässäni tekemään lähtöselvityksen yläkerran ja itseni kanssa. Rauhoituin siitä kummasti ja tasapaino täytti olotilani.
No ei sitä lähtöä tullut vielä tälläkään kertaa. Kisat suunnistettiin Mallorcallakin ja elämä jatkuu… nähtävästi laivan kapteeni oli ohjannut autolauttaansa muutaman kerran aiemminkin tällaisessa, ”varmassa kaatumis”säässä.

2018.12.08 KENTÄN VAIHTO NEW YORKISSA TOI BONUSTA
Olin palaamassa Väli-Amerikan suunnistusturneelta, omatoimisesti, Jamaican Montego Baystä New Yorkin/Frankfurtin kautta Helsinkiin. Edullinen lento edellytti New Yorkissa kentän vaihtoa Newarkista J.F.Kennedyn kentälle. Kenttien väli lähes 50 km. Kentän vaihtoa varten olin kotona tilannut shuttle-kuljetuksen, joten siirtyminen piti hoitua helposti. Lentojen väli oli neljä ja puoli tuntia. Newarkin kentälle tultuani menin odottelemaan kuljetustani ao.pisteeseen. Aikaa kului ja kuljetustani ei kuulunut. Toivo pääsemisestä seuraavalle lennolle alkoi hiipua.Vihdoin ”pommitusten” jälkeen kuljetus ilmestyi yli kaksi tuntia myöhässä. Onneksi kuljettajaksi sattui taitava musta mies. Suurissa ruuhkissa hän löysi aina oikeat ja sujuvat väylät. Näin ehdimme J.F.K.-kentälle tuntia ennen, selvitykset sujuivat ja olin portilla hyvissä ajoin. Kun portin piti avautua koneeseen hetken päästä kuulutettiin, että koneeseen pääsy siirtyy 10 minuuttia. Pitkän tovin jälkeen toiset 10 minuuttia ja vielä puolen tunnin odotus. ”Epäillään teknistä vikaa”. Yli tunti portin aikatauluavauksesta kuulutus kertoi, että lentokone ei lähde, matkustajat, n. 250, siirretään busseilla hotelliin yöksi. Ihmeen nopeasti järjestyivät bussit ja hotelli isolle matkustajaryhmälle kohteena Mariott-ketjun(4000 hotellia ympäri maailman) hotelli noin 25 km:n päässä. Yhdeksän tunnin makoisat unet, runsas bufee-aamiainen kaurapuuroineen. Voiko parempaa toivoa. Aamulla klo 11 bussit lentokentälle, uudet lentovaraukset Helsinkiin ja lähes heti Munchenista jatkolennolle kotimaahan. Lisäbonuksena korvausanomus lentoyhtiölle(Lufthansa) peruutuslennosta. Loppujen lopuksi edullinen lento, Hki-Panama City, Montego Bay-Hki, eli 390 euroa.

2019.04.09 HAKU-VEIKKO JA VOITON TÄRKEYS
Aikaisemmin kirjoitin suuresta urheilijasta, olympiavoittajasta(jo v.1952), vaatimattomasta ja miellyttävästä ihmisestä, joka rakasti suuresti myös suunnistusta niin talvella kuin kesälläkin, Veikko Hakulisesta. Monien vuosien aikana Veikon kilpaillessa suunnistuksen vanhemmissa ikäsarjoissa hän osoitti kuinka tärkeä voitto, vielä vanhempanakin, oli hänelle. Johdonmukaiseksi yleisvaikutelmaksi vuosien saatossa jäi, että jos hän voitti suunnistuskisan(pienenkin) hän aina odotti, jopa kaksikin tuntia, palkintojen jakoa eli palkintopallia. Sensijaan, jos Haku-Veikko jäi toiseksi tai huonommille sijoille hän lähti normaalisti äkkiä kisapaikalta kotiin.

2020.09. 13   YLLÄTIN ITSENI
Kuten aiemmin olen todennut, olen lahjaton suunnistaja. Siinä mielessä SM-pitkän matkan jälkeen, Siikaisissa, tuli ajatuksiini, että minähän pystyin keskittymään totaalisesti suunnistukseen ”läheisestä” kaverista huolimatta. Rastien 3–4 välillä kuulin, kun joku juoksi takanani. Jatkoin suunnistusta ”nenä kartassa”. Leimaukset ja matka jatkui vauhdikkaasti. Takanani kaverin hengitys ja risuäänet kuuluivat. Lähestyin 6. rastin rastipistettä. Hätkähdin ja ”mölähdin”, eikö rasti olekaan tässä. Kaveri älähti takanani. No olihan se (rasti) siinä hiukan edessä. Näin jatkoin, keskittyen tarkkaan suunnistukseen, viimeiselle rastille saakka (kaveri koko ajan kannoilla) ja vielä täysillä viitoitusta maaliin ja polvilleni. Maalissakaan en jaksanut keskittyä, kuka oli perässäni? Vasta kilpailun järjestäjien kisakuvista tuli silmiini ”letkajuoksu” pellolta, josta perässäjuoksija selvisi… Totaali keskittyminen kannatti, SM-pronssia tuli, 61 osanottajan sarjassa.

Ps. Tässä suunnistusreissuilta, mutta on niitä erikoisia sattumuksia tapahtunut muillakin maailman ympäri -reissuillani.